KURSSEJA
Järjestämme erilaisia kursseja hedelmäpuiden ja marjapensaiden tiimoilta pyynnöstä eri paikkakunnille varsinkin Ylä-Savossa ja Kainuussa. Kursseja voidaan järjestää ainakin aiheista harrastajan siemenlisäys ja varttaminen, latvusvarttaminen ja omenapuiden leikkaus ja taivutus sekä hedelmätarhan perustaminen.
Kursseja on jo pidetty mm. Iisalmessa, Lapinlahdella, Varpaisjärvellä, Maaningalla, Sotkamossa ja Rovaniemellä.
Tapahtumia
Järjestämme hyvinä omenavuosina suosituiksi tulleita omenanäyttelyitä omenamaistiaisineen Ylä-Savossa ja Kainuussa sekä muuallakin lähiseudulla pyynnöstä.
Muitakin puutarhatapahtumia kuten omenapuiden istutusnäytöksiä ja puutarhaopastuspäiviä järjestämme vaikkapa kyläyhdistysten pyynnöstä lähiseudullamme.
Tulemme mahdollisuuksien mukaan mielellämme myös vaikkapa kyläyhdistysten järjestämiin kesätapahtumiin esittelemään pohjoisessa menestyviä omenapuita ja muita hedelmäpuita sekä antamaan puutarhaneuvontaa.