KESTÄVIÄ TAIMIA SUOMEN POHJOISIMMISTA OMENAPUISTA
Tuulimäen Puutarhan päätuote ovat pohjoisessa hyvin menestyneet omenapuut.
Emopuut ovat vähintään 30-vuotiaita, mutta vanhimmat jo yli 100 - vuotiaita. Olemme kartoittaneet pohjoisia omenapuita vuodesta 1995 alkaen, jolloin perustimme koetarhan Vieremälle. Vuosina 1998-99 olimme mukana Pohjois-Savon Omenaprojektissa Ylä-Savon projektin vetäjinä ja sen jälkeen olemme koko ajan jatkaneet kartoitustyötä Pohjoinen Perintö - yhdistyksessä.
Tuotamme omenapuumme alusta alkaen itse, jolloin voimme parhaalla tavalla taata paitsi niiden terveyden myös menestymisen pohjoisissa oloissa. Taimemme menestyvät luonnollisesti myös eteläisemmässä Suomessa.
Pidämme kaikista myymistämme taimista tutkimus- ja seurantarekisteriä ja tavoitteena on tätä kautta saada tietoa eri omenapuulajikkeiden ja -paikalliskantojen menestymisestä ja satoisuudesta erilaisilla kasvupaikoilla eri puolilla Suomea.
Tuottamamme omenapuut ovat joko
a) kartoituksissa esiintulleita vanhoja tunnettuja omenalajikkeita
b) kartoituksissa esiintulleita uusia lupaavia siemensyntyisiä paikallislajikkeita
c) koetarhallamme 12 vuotta menestyneitä lajikkeita, joista ei ole pitkänajan kokemusta pohjoisessa
Terveitä luomutaimia ankariin oloihin
Liian reheväkasvuiset, typpilannoituksella kasvihuoneissa nopeasti kasvaneet taimet eivät havaintojemme mukaan kestä aina edes leutoja talvia. Siksi vältämme liiallista typpeä ja kasvatamme taimia kasvihuoneissa yleensä vain 1. alkukesän. Sen jälkeen taimet ovat 2-3 vuotta ulko-olosuhteissa, myös talvet.
Taimien terveys on erityisen huomion kohteena. Puhtaimmat ja terveimmät perusrungot kasvavat siemenestä olemmekin jo 7 vuoden ajan käyttäneet itse lisäämiämme pohjoisten emopuiden siemenistä kasvatettuja omenapuiden perusrunkoja. Jalo-oksia keräämme vain puista, jotka ovat menestyneet terveinä vuosikymmenten ajan. Tämä toiminta on ollut tuloksellista.
Kasvatamme taimia luomumenetelmin ilman kemiallisia torjunta-aineita ja teollisia typpilannoitteita. Kasvualustana käytämme sekä Biolanin ruukutusmultaa että kalkittua turve/hevosenlantakomposti/hiekkaseosta.